YHTEINEN ELÄMÄMME









Rakkauden jalo timantti (kalevalamitta)

Rakkautta on se, että
nouset aamulla ajoissa,
valmistat hänelle puuron
puukauhalla hämmentäen,
jotta et kolistelisi;
katat pöydän häntä varten
unohtaen, että itse
väsyneenä haukottelet
vähäisen unen takia.

Rakkautta on se, että
parisänkysi on teille
liian suuri ja leveä,
vaikka pää on harmaantunut,
nivelissä reumatismi.

Rakkautta on se, että
et huomaa ikääntymistä,
vaan näet hänet yhäkin
kauniina ja viehkeänä,
naisena, johon rakastuit.

Rakkautta on se, että
et pilviä eilispäivän
aurinkosi tielle nosta
yön yli nukuttuasi,
koittaessa uuden aamun.

Rakkautta on se, että
hierot häntä hartioista,
niskaa hellästi hyväilet
puuhapäivän päättyessä,
vaikka itse oot väsynyt.

Rakkautta on se, että
suojaat häntä vaaran alla,
kilpenä edessä seisot
oman henkesi uhalla.

Rakkautta on se, että
kaikki kaikessa on sulle
hyvinvointi kumppanisi,
silmien iloinen loiste.

Ja sekin on rakkautta,
että kirjoitan sinulle
vähäisillä taidoillani
rakkaudesta runoja.

Elämänkirjo-seppo







Rakas Taisto


Kohtalo meitä kuljettaa, koskaan et tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Näin kävi keväällä 1985.

Turun kaupunki osti 5 päivää kestävän EA III-kurssin omille virkamiehilleen SPR:ltä. Minut SPR palkkasi yhdeksi opettajaksi tuolle kurssille. Niin me tutustuimme. Ensimmäisen kurssipäivän jälkeen ajattelin; onpa outo tyyppi. Viimeisenä kurssipäivänä tulit luokseni ja kysyit: ”Meidän ryhmä lähtee oluelle kurssin jälkeen, lähteekö opettaja mukaan?”

Aluksi aioin kieltäytyä, mutta sitten kuitenkin suostuin. Menimme Pinellaan ja kun muut kurssilaiset lähtivät me jäimme sinne kahdestaan ja kahdestaan ollaan yhä.


Ensimmäiset vuodet olivat hankalia, sinulla oli esimerkiksi aivan erilaiset kasvatusmetodit, kuin minulla. Ja näin niitä hankaluuksia syntyi erityisesti Sakarin kanssa. Toinen erilaisuus oli puhumattomuus, entisessä liitossasi ei hankalista asioista oltu puhuttu. Minä taas halusin puhua kaikki asiat selviksi, ettei jää mitään hampaan koloon. No, vähitellen olet oppinut puhumaan, eikä meillä nykyään enää riidelläkään, ei ole ollut aiheita.

Vanha äitini kysyi tässä kerran minulta: ”Riitelettekö te koskaan?” Minä vastasin: ”Eipä oikeastaan.” ”Siltä minustakin tuntuu, kun teitä katselee, että te ette juuri riitele”. Hän vastasi.


26 vuotta yhteiseloa kanssasi on voittopuolisesti ollut hyvää aikaa. Siihen on mahtunut paljon niin hyviä kuin huonojakin päiviä, joista olemme kuitenkin selvinneet. Sinä olit minulle todella suuri turva, apu ja tuki tuon hirvikolarin jälkeen. Osasit auttaa ja tukea juuri silloin kun sitä apua eniten tarvitsin. Ilman sinua ei kuntoutukseni olisi päässyt niin hyvään vauhtiin kuin se nyt pääsi.


Meidän yhteinen, rakas ”harrastus” on ollut asuntojen remontointi. Sinä muutit luokseni Ilpoisiin, siellä ei sinä aikana remonttia tehty. Toisessa asunnossamme Hirvensalon rivitalossa teimme jotain pientä. Sitten kun muutimme Pohjataloon, pääsimme oikean työn makuun. Talo remontoitiin lattiasta kattoon. Seuraavana vuorossa oli Köstrimaja, se remontti kestikin kaksi pitkää vuotta ja töitä oli paljon ehkä vielä enemmän kuin Pohjatalossa. Sitten tulikin jo tämä nykyinen asunto Kauppiaskadulla. Seiniä hajotettiin ja toisia päällystettiin. Kylpyhuonekin on kahteen kertaan remontoitu viiden vuoden sisällä. Hyvin noista kaikista remonteista on selvitty, ei niissäkään ole varsinaisia riitoja ollut. Olen jostain lukenut, että remontin tekeminen yhdessä hajottaa parisuhteen. Meidän parisuhde on vain lujittunut noiden yhdessä tehtyjen töiden myötä. Mutta mitäs nyt, nyt ei ole näkyvissä seuraavaa remonttikohdetta?












Ensimmäisiä kuvia meistä kurssilta








Ensimmäinen yhteinen kuvamme Ilpoisten kodissa.




Meidän suhteemme oli ja on suuri rakkaustarina.

Alusta asti oli täydellisen selvää, että olisimme yhdessä.





Ja se johti sitten tähän 17.7.1986









Häävieraamme, kaikki viisi lastamme









Sitten siirrytäänkin jo remonttihommiin...









Ylhäällä Pohjatalon pirtin remonttia yhdessä uskollisen Bossin kanssa



Seuraavalla sivulla mennäänkin jo ulkomaille,

Köstrimajan vierashuoneen seinän laudoitusta.






Mukana luvassa vielä vanha venäläinen uuni


Köstrimajan remonttiaikana asuimme aluksi veneessä.
















Sinun rakas harrastuksesi on ollut ja on trumpetin soitto. Se on hieno harrastus ja kovasti mielelläni kuuntelen soittoasi. Muistan erään illan Harvaluodosta. Yhden intiimin hetken jälkeen hyppäsit ylös, otit trumpetin ja soitit: Lemmen seitsemän taivas on meidän. Se oli hyvä hetki.

Muistan toisenkin hetken, jolloin yllätit minut, et soittamalla vaan puhumalla. Olimme Tampereella sinun insinöörikurssitapaamisessa. Kaikki kurssitoverisi kertoivat kuulumisiaan vuosien varrelta. Kun sinun vuorosi tuli, sanoit: ” Kaikki te olette täällä puhuneet vain työstänne, minä en puhu työstäni vaan puhun tästä naisesta. Hän on antanut minulle minun elämäni parhaat vuodet jne.”

Minä en meinannut uskoa korviani, sinä minun sisään päin kääntynyt miehenikö siinä puhui ja kaikille muille miehille. Miehet kuuntelivat kohteliaasti, eivät kyllä paljon kommentoineet.


Palataan tuohon soittoon. Viime vuosina olet vähän laiskistunut. Et enää ole soittanut niin paljon kuin ennen. Odotan kyllä piristystä tuohon asiaan.


Toinen harrastus, joka on jäänyt vähemmälle viime vuosina, ihan pakottavista syistä kyllä, on kalastus. Pohjatalossa asuessamme kävit ahkerasti kalastamassa Jarin kanssa. Ja kalaa riitti. Joskus kyllästymiseen asti. Oli savustettua lahnaa niin paljon kuin vain halusi ja jaksoi syödä. Mahdollista se olisi vielä nytkin, onhan siellä se saunarakennus Pohjatalon rannassa, mutta taitaa molemmat miehet olla jo vähän väsähtäneitä vai mistä tämä pitkä tauko mahtaa johtua!?


Muistatko kun meillä oli Boss, tuo erinomainen koira. Boss oli hyvä vartiokoira, hyvä seurakoira, hyvä ymmärtäjä jne. Noita hyviä puolia oli siinä koirassa todella paljon. Boss oli myös hyvä kaveri meidän kissojen kanssa. Koskaan ei ollut mitään ongelmaa näissä suhteissa. Valitettavasti Bossin kävi sitten kuin kävi, me ei saatu pitää häntä montaa vuotta. Hyvät muistot kuitenkin siitä koirasta jäi.


Paljon on muisteltavaa vuosien varrelta. Toivon, että meillä on vielä paljon yhteistä tekemistä ja yhteistä tulevaisuutta. Vielä monta yhteistä vuotta edessä – toivotaan niin.


Rakas, sulje silmäsi
ajattele
että olen siinä
niin
lähellä sinua että
nenät
koskettavat toisiaan
tunne
lämpö huulillasi,
kasvoillasi,
kaulallasi..
ne
ovat suudelmia
jotka
juuri sinulle annoin>




Juhannus 1986





Äiti Hanna kuuntelemassa soittoasi

Sievissä


















Nivalan torvisoittokunta soittamassa


sinun vahvistuksella Sievin Tuulelassa,


Hannan kotitalon pihassa












Pohjatalo oli yhteinen kotimme usean vuoden ajan.

Vanha talo, jota remontoitiin suurin piirtein koko ajan.


Vietimme siellä onnellisen kiireistä työelämän aikaa.















Pohjatalon rauhallista elämää




Välillä levättiin oikein porukalla, välillä haettiin syötävää





Tällainen oli Köstrimaja hankkiessamme sen. Tonttulasta tuoreempi kuva.


Jatkuu..
























Jatkuu..